Joulukuu 4p.

Doora sitten piristyi ja nuoreni kakaraksi. Riehuu, tanssii ja varsinkin juttelee kovasti aina kun joku tulee kotiin ja aamuisin. Tipsut ovat ihastuttavan ilmeikkäitä ja viestittelevät äänin, monin monin ilmein ja koko olemuksellaan. Schipperke viestittää olemuksellaan ja varsinkin korvillaan, mutta ei naaman ilmeillä niinkään. No, Doora kuorsaa yönsäkkin hyvin, ilman mitään kipulääkettä. Ompa jopa alkanut itse hypätä sängystä alaskin. Ihana seurata vanhuksen olemusta ja pirteyttä . Zenalla ei juoksuja kuulu ei näy, eipä tietysti kun ihmiset sitä oikein odottaa.

Ei sitten ihan flunssasta selviydyttykään. Yksi sairasti sen röhröhin kunnolla, kolmella lievänä tai sitten kausiflunssa. Tähän päivään mennessä kolmella on rokotus ja seitsemän ilman. Muutoin kaikki kovasti odottelevat joululoman alkamista. 

Ostin jo suurimmalle osalle ensivuoden kalenterit valmiiksi, kun itselläni oli suuri tarve laittaa tammi-helmikuun aikoja kalenteriin. Niiden hinnat ovatkin tulleet alaspäin, onneksi edes joku halpenee. On tutustuttu Kouvolan AVA-linjaan ja siinä samalla muihin sen alueen kouluihin ja nuorten työpajoihin. Palavereja, soittoja, osastojaksoja, käyntejä runsaasti työpäivien lisäksi - on siis jääneet mut harrastukset vähemmälle. 

 

Marraskuun 4p.

Porukka liikkuvista taudeista terveenä (koputtaa puuta). Nuorison kuntsareita, palavereja, hojks:ja, lippua lappua sinne tänne...päätöksiä ja joululomaa odotellessa.

Saattohoidossa olevan Doora-vanhuksen kunto heittelee, toisina päivinä normaali pirteä itsensä ja välillä voi huonommin, varsinkin yöt toisinaan rauhaton ja kipeän oloinen, nyt saakin iltaisin lääkkeen. Hyviä päiviä kuitenkin reilusti enemmän, niin nautitaan niistä päivistä. Aika näyttää onko Doora joukossamme jouluna, kun muutenkin piti kestää vain kesän, tyttö yllätti positiivisesti

Fani alkoi kasvatella turkkiaan, jitaasti mutta varmasti. Lady massoittuu ja Zenalla odotellaan juoksuja - likkojen omasta mielestä muulla ei ole merkitystä kuin sillä, kuinka paljon pakkasella ruoholta löytyy pitkäkorvien "herkku"papanoita !

 

Lokakuun loppu

Tuomon rippikoulu alkoi, konfirmaatio 13.6.10. Viimeiset järjestämämme rippijuhlat, takana 5:t, joista kahdet tuplana = 2 ripille samaan aikaan. Kesäkuun 2010 alussa kotona pidettäviä juhlia kolmena viikonloppuna peräkkäin; 2 x valmistujaisia, 50v. synttärit ja rippijuhlat. On hieman ajateltu heinäkuussa Sengomar-tapaamista, näin ennakko vinkkinä koiraystävillemme.  

Syysloma lopuillaan, ylihuomenna kouluihin/töihin paluut, Minnalla alkaa autokoulun ajotunnit ja tyttöä jännittää ihan kamalasti . Schipperket saivat pesun loman aikana, ja kas kummaa kovasti pesuun ruinasi Doora-vanhuskin, pesin sitten senkin. Lady jäi ilman, kun käynyt jo Tiinalla pesulla. Schipperket olivat kun maansamyyneet, yäk mitä emäntä teki! vastaavasti tipsut nauttivat pesusta ihan silminnähden.

Zenan jouksut pitäisi kalenterin mukaan tulla marraskuun aikana, toivotaan ja yritetään vielä saada koira kantavaksi. Itselle taas pian vuosi lisää ikää, höh - toisaalta nyt vasta on ymmärtänyt puheet parhaasta keski-iästä; ei paineita mistään asiasta eikä mihinkään suuntaan, voi vaan olla ja antaa elämän sujua parhaansa mukaan, vähin ponnisteluin.  

Lokakuun alku

Aika vierähtänyt. Huvipuisto-härveli pennut maailmalla, Kotka/Imatra, Hamina ja Ruovesi. Syksy hyvällä alulla, Lady kotiutunut ja nyt kotona vietetään rauhallista koiraelämää aikuisten koirien kanssa - ei pissalätäköitä, ei lisäruokintoja ja ennenkaikkea ei yöherätyksinä pentujen vikinää ! aikansa kutakin. Seuraavia pentuloita talossa varmaan kevät-talvella ja keväällä 2010. 

Nuorison ja Kaken koulut/opiskelut etenee kullakin omia latujaan. Itse töissä, tosin P:n yllätysyllätyksiä  (tai sit ei, onhan tätä vuoristorataa jo yli 10vuotta eletty) ja kriisiaikoina työt keskeytyy. Paha-aika 1-7pv ja jälleen tavallisesti tulee rauhallinen jakso (kestää 1viikosta - puoleen vuoteen), sekä mahdollisuus työhön paluuseen. Onneksi ihana esimies ja sijainen hoituu nopeasti. Eiköhän tämäkin 24h varuillaanolo joskus lopu!

Minna aloitteli autokoulun . Itse lähes raivon vallassa lankojen ja puikkojen keskellä; sukkaa, lapasta, pipoa, säärystintä jne. oikeastaan nuorisolla jo tarpeeksi, kerääntyy sit kaapin pohjalle - kyllä niitä jossain vaiheessa tarvitaan, koulujen myyjäisiin jne. Käsityö auttaa sisäiseen epätoivoon. P:llä kun alkaa hyväkausi, tiedän että käsityötkin hieman hiljenevät. Kirjojen lukemisessa ei ole vaihteluita, niitä aina lukenut ja edelleen n. 1-6kirjaa/kk, paksut elämänkerrat menee hitaimmin. Ei iltaa ilman lukutuokiota, ei tv:n katsomista ilman käsityötä ja välillä iskee maalaus, palapeli, seinäraanu tai ristipistovimma. Kirjomista ja tummilla langoilla kutomista en voi enää tehdä näön heikkenemisen takia. Siitäpä tulikin mieleen että ajokortin uusiminen 45v:nä ei ollutkaan läpimenojuttu, piti saada lisälausuntoja kun vasem. silmästä näkö mennyt, mutta onneksi antoivat vielä ajoluvan. Onneksi Kake kuskina pimeällä ja hämärällä. Ikä, ikä... 

 

Heinäkuun loppu

Pennut syntyivät heti 24.7. päivän alettua 12.30-2.00! 1 täystöpöhäntäinen tyttö ja 2 urosta, toisella pitkähäntä ja toisella täystöpö (= yksi nikama, aikuisena tyylikäs töpö, ei ns. antenihäntä). Fani erinomainen mamma jälleen, rauhallinen, vakaa ja varma. Makuuhuoneessa keittiön vierellä on hyvä hoitaa pentuja ja seurata kodin elämää. Muut koirat ovat öisin Suovatiellä ja päivisin tarhassa. Zenan paise on vaan, onneksi ei enää vuotavana. 14vrk:n pitkä lääkekuuri otettiinkin piikkinä, kun niiden tablettien otto on neitikoiralle niin vaikeaa.

Heinäkuun alku

Fani pulskistuu tosi kauniisti, vielä parisen viikkoa laskettuun aikaan. Koirat olleet aina niin terveitä, että eläinlääkäri riittänyt vuosirokotuksia varten. Nyt Zenalla lääkekuuri päällä, kun kaulasta löytyi paise joka puhjennut :( kuuma ja kostea kesä näin koirien kiusana. Kesällä joukon jatkona olleet Tiinan koiravanhuksia hoidossa, cottoni Hani joka juuri täytti huimat 17v oli kesäkuussa. Tipsu Doora täyttää 15.7. 14v, ja onkin meillä ns. saattohoidossa loppuiän! Oma Ladymme keräilee massaa ja käväisee Tiinan kanssa kehissä vielä syksyllä. Vapaa-aika menee pihan uudistukseen, kuvablogiin olenkin lisäillyt kuvia jopa kummallisista pihaideoistamme ;)

Toukokuu 2009

Fani astutettu upealla Merrillä. Lähiviikot näyttää onko tyttö kantavana, astutus onnistui erinomaisesti. Koirat keskenään tarhassa, romanttisesti omenapuun katveessa, seurailin vain ikkunasta ja keittelin kahvia. En tosin ehtinyt kahvia juoda kun hipsin itsekkin tarhaan koiria pitelemään aloillaan.

Toiveissa heinäkuun lopulla vahvarunkoisia, karhea ja tiheäkarvaisia pentuja. Vanhempien edellä mainittujen yhteisten rotu ominaisuuksien lisäksi molemmat aktiivisia, eloisia, iloisia, vilkkaita - joten pennuilla todennäköisesti virtaa riittää niin käyttöön kuin näyttöön.  Hymy

 

Minna pääsi opiskelemaan Hämeenlinnaan käsi-ja taidealalle!  

Lady + Minna + kasvattaja Tiina + joukko muita koiria, lähtee näyttelymatkalle rapakon taakse heti kesäkuun alussa. Muutoin tyttöset pysytteleekin jälleen pois misseilyistä, koirilla näköä riittäisi vaan ei ihmisillä mielenkiintoa, rahaa, aikaa ja intoa. Muutoin kesän aikana Marjan ja Kaken intohimo piha, kokee  myllerryksen, ensivuoden juhlia silmälläpitäen. Koirat nauttivat kun saavat paraatipaikalta seurata ihmisten touhuja. Koetan galleriaan saada näkyviin multaisten kätten jälkiä Hymy

Maaliskuu 2009

Kasvattajan peruskurssi käyty läpi ja todistukset tuli molemmilla. Itse päivitin ja Kake teki tentin. Kevät tekee tuloaan, koirien juoksuja odotellaan - mutta tyttöset vaan nauttii keväthangista ja jänisten runsaista vierailuista pihalla. Pitkäkorvat syöneet omenapuita ja koristepensaita kunnolla! Schipperkeiltä  löytyy jäljestämisviettiä, nopeasti aamuisin ilmoittavat onko yön aikana pitkäkorvat vierailleet. Lady-neiti vaan katselee onko jäänyt herkkupapanoita hangelle.  

Helmikuu 2009

Tänään käytiin Karhulassa Fanin ja Zenan kanssa silmä- ja polvitutkimuksessa. Tulokset ihan odotettavissa; polvet kummallakin 0/0 ja silmät terveet, Zenalla toisessa hieman sikiöajan jämiä, ei haittaa. Polvitutkimuksessa Fanin lihaksisto sai kehuja Hymy. Ilmankos koiruus hyppääkin aitojen yli kuin tuulispää, mikään este ei pitele tyttöä, jos päättää mennä yli! Zena taas ei hypi kuin korkeintaan sohvalle.

Muutoin päivät täyttyy tuplarippijuhlien järjestämistä, jotka 8.3. Työjärjestys sopivasti minä siivoan ja Kake hoitaa keittiöosuuden.

 

tammikuu 2009 

Pikkuneiti syntyi 9.1. Furendon-kennelissä joukkomme vahvistukseksi. Vahtina, seuranpitäjänä tulee asustelemaan hämeessä Janakkalan Turengissa vanhempieni seurana, jossa pian 15v täyttävä Doora-sipukka toivonmukaan ehtii/jaksaa opettaa pikkuneidille talon tavat. Jos kaikki sujuu hyvin, pikkuneiti täydentää Sengomar jatkumoa.

Fanista tuli mummo-koira! Fanin tyttö Rose synnytti 6.2. kolme tyttöä Picaro Agail kenneliin. Mielenkiintoista nähdä sukupolvia eteenpäin, hitaasti ja harkiten jatkuen.    

Juhlien jälkeen arkeen paluu sujunut huokaisten. Tosin remonttiakin jatketaan. Zena varmistettiin ultralla, ja tyhjäksi jäi kuten vähän aavisteltiinkin. Nyt jälleen odotellaan tytölle juoksuja ja kolmas kerta, kehiin uros joka kokenut astuja!  edelliset urokset jo iäkkäämpiä ekakertalaisia, jäi sitten hieman epävarmaksi. Lulu muutti sijoituskotiin Hämeenlinnaan tutulle ihmiselle, jossa Matakin asui. Lulu nauttii täysin siemauksin ainoana koirana olostaan.