Taitaa riittää tähän blogiin rajaus. 

Uusioperhe, jonka vahvuus 2 aikuista ja 8 jälkikasvua (eli kaksi yksinhuoltajaa linkkiytynyt). Lasteni kuntoutuksellisia ja muita lukemattomia tukitoimia. Erityiskoulumaailman kiemurat,  kelan kanssa kumppanuudesta koko eliniän. Erityistukien oikeudesta, kun ne käytännössä vaatii taistelua. Omaishoitajana olemisen, työn ja oman jaksamisen tasapainoilua. Omaan sairauteen sopeutumista, ja varsinkin ympäristön sopeutumista, "päällepäin näkymätön vamma, sairaus = ei sitä ole olemassakaa!".

Koiria, jotka ovat yksi elämämme terapeuttinen puoli. Papukaija, jonka ikä arvoitus, yllätti alkamalla nauttia vapaalennoista vanhoilla päivillään. Koirat, jotka pakottavat itseni aamulla ulos kävelemään, jolloin saan jäseneni liikkumaan, toimimaan ja selviämään päivästä. Koirat, jotka pahoina kipupäivinä tyytyvät takapihaan ja nuorten lyhyempiin lenkkeihin. Koirat, jotka tietävät päivät kun emäntä on hereillä vain pienet hetket.

Koirat, joita raivoissaankin oleva nuori kohtelee silkkihansikoin, saa surun helpottamaan, voi ottaa kainaloon nukkumaan, voi itseä turkkiin, saa hellän nuolaisun poskelle, ovat aina iloisena vastassa kun saapuu kotiin millä päällä tahansa. Elämässämme on aina ollut koiria. Koirat, jotka ovat upeasti oppineet elämään hyvin erilaisissa päivissämme, nopeastikkin muuttuvissa tilanteissa, osaavat lukea eleitä ja ilmeitä. Koiramme ovat sopeutuvaisia myös olemaan toisten ihmisten hoidossa, lähtemään helposti tuttujen mukaan reissuun, hoitoon, toimenpiteisiin jne. eivät ole "koti-riippuvaisia".